Rautarouvan tarina -miten minusta tuli rautalääkäri
RAUTAROUVAN TARINA
LÄÄKÄRI ILONA RITOLA
Rautarouva, rautalääkäri ja ferriinilääkäri. Olen saanut potilailtani monta lempinimeä.
Miten minusta tuli minä? Rautalääkäri? Miksi osaan asettua potilaan asemaan ja ymmärtää heitä? Miksi osaan hoitaa heitä niin, kuin kuvittelisin itse olevani samassa asemassa?
Koska olen ollut. Olen ollut raudanpuutteinen raskausaikana, minulla on raudanpuutteinen mies ja lapset. Minulla on raudanpuutteinen äiti ja isä. Raudanpuutteiset serkut, muut sukulaiset, ystävät, kuin potilaatkin.
Raudanpuute koskettaa minua kaikilla mahdollisilla tavoilla.
”Rautavarastojen riittämättömyydelle on aina jokin syy joka tulee selvittää onnistuneen hoidon takaamiseksi!”
RAUDANPUUTTEEN SYNTYMINEN JA LAPSUUTENI
Mistä raudanpuutteeni on lähtöisin? Söinkö lapsena hulluna maksalaatikkoa raudanpuutteeseeni vai estikö se minua olemasta raudanpuutteinen?
Sainko kehnot rautavarastot jo syntyessäni raudanpuutteiseltä äidiltäni? Sitä on vaikea tietää, mutta monet lapsuuteni oireet sopivat raudanpuutteeseen, kuten levottomat jalat. Ne ovat estäneet minua nukahtamasta koko elämäni. Se on viivyttänyt unen saannin jo ala-asteikäisenä moneen tuntiin.
Muistan, kuinka minuun piti mennä nukkumaan ennen Ruusun aikaa, ja olin valveilla jalkoja potkiskellessa vielä pitkään, kun koko talo oli jo hiljentynyt. Kerran nukuin mummuni kanssa samassa kamarissa ja hän vaihtoi huonetta, kun ei kestänyt pyörimistä ja hyörimistäni.
NUORET URHEILIJATYTÖT OVAT ERITYISESSÄ RISKISSÄ RAUDANPUUTTEELLE
Urheilusuoritusten jälkeen jalkoihini sattui niin, että saatoin itkeä koko yön. Lopulta yläasteikäisenä pohkeeni kramppasivat niin pahasti, että en päässyt enää kävelemään. Tai no kävelin kuin jalat olisivat olleet puusta ja kun lopetin koris- ja karatetreenit niin pikkuhiljaa tavallinen kävely palautui. Yritin vielä useasti käydä treeneissä, mutta juoksuaskeleet eivät onnistuneet. Jalat vain tahmautuivat lattiaan kiinni. Siihen jäi urheilu.
Minulla oli viisi urheilulajia yhtä aikaa, pesis, koris, karate, juoksu, uinti, niin ettei ihme, että rautaa kului. Kasvupyrähdys ja kuukautiset samaan aikaan. Kunpa tuolloin olisi tiedetty raudanpuutteesta paremmin.
Samaan aikaan kuukautiseni tulivat. Ja ne tosiaan tulivat. Kestivät kaksi viikkoa kerrallaan, olivat pari kolme viikkoa poissa ja alkoivat uudelleen. Ne vuosivat yli ja tulivat housuihin ja side kesti häthätää välitunnista seuraavaan. Olinkin paljon poissa koulusta.
AIVUSUMUA JA HUONOMUISTISUUTTA
Koulu oli sujunut minulta aina mukavasti, mutta jokin alkoi hankaloittaa sitä kahdeksannen luokan aikana, kun koulunkäyntiin pitäisi panostaa jatko-opintojakin ajatellen.
Siitä ei ole syyttäminen vain kuukautisvuotojen aiheuttamia poissaoloja, vaan myös sitä, että en ymmärtänyt oppitunneilla mitään. Saatoin kuunnella opettajaa jonkin aikaa, mutta en millään pysynyt perässä. Aivan kuin se mitä hän sanoi, oli yhtä sanahelinää ja meni toisesta korvasta sisään ja ulos. Taisin enemmän häiriköidä vain vieruskavereitani.
Kuuntelin kerran salaa kun luokanvalvojani ja matikan opettaja juttelivat minusta. Luokanvalvoja oli huolissaan poissaoloista, mutta matikan opettaja sanoi, että on se fiksu, kun vain yrittää. Seurataan tilannetta. Se jotenkin lohdutti ja hiivin hiljaa pois. Ymmärsin itsekin, että kaikki ei ollut kunnossa, mutta en ymmärtänyt että mikä.
KUN PÄÄ ON TÄYNNÄ TYHJÄÄ
Siihen asti olin ollut luokan nopein lukija ja paras matikassa, mutta en enää pärjännyt. Vaikka olin ollut kaikilla matikan tunneilla läsnä sain kokeesta hylätyn. Pyysin opettajalta viikon ja päätin näyttää, että en ole näin tyhmä. Opiskelin parin kuukauden matikat yksikseni viikon aikana ja sain kokeesta 9 ½.
Tämä ehkä enemmän vahvisti sitä, että minun ei kannattanut tuhlata aikaani koulussa, jonne en kyllä jaksanut edes kävelläkään. Raudanpuutteeni on tehnyt minusta hyvin pitkälti itseopiskelijan. Selvitin mitä tunneilla, joilta olin poissa, tehtiin, tein kaikki tehtävät, niin yläasteella kuin lukiossakin, mutta läsnä olin niin vähän kuin se kurssien suorittamiseksi oli mahdollista. Muuten minulla ei olisi jäänyt energiaa opiskeluun!
Nyt ymmärrän että kärsin tyypillisistä raudanpuutteen oireista; aivosumusta, sanojen löytymisen vaikeuksista, ajatuksen pätkimisestä, mieleen painamisen vaikeudesta ja keskittymiskyvyn puutteesta.
Kuuden eximian ja yhden magnan ylioppilaana ja samana keväänä ylioppilaskirjoitusten kanssa lääkikseen pääsy todisti itselleni, että tunsin itseni paremmin, kuin vanhempani, jotka olivat ehkä syystäkin olleet huolissaan.
Äitini ei yhtään ihmetellyt, kun jekutin häntä sanomalla, että jäin hakijajoukon viimeiseksi lääkiksen pääsykokeissa. Enemmän hän kaiketikin ihmetteli, että miten tuo laiskimus, joka vain kuunteli musiikkia oli onnistunut siinä!
Mutta mitä teet väsyneelle nuorelle, joka on vain kiukkuinen, ärtyisä, syö miten sattuu ja haistattelee! Nukkuu kaiket ajat, eikä urheile, vaikka miten kannustaisit?
Murrosiän raudanpuutteesta olen kirjoittanut enemmän postauksessa ”Miksi murrosikäiset ovat suuressa riskissä raudanpuutteelle”.
Olen kahden diplomi-insinöörin lapsi ja he ovat opettaneet jo pienestä pitäen minulle, että ei ole ongelmaa, johon ei olisi ratkaisua ja, jota kannattaa etsiä. On vain löydettävä keinot. Niinpä näen kaikki ongelmat haasteina, joista voi selvitä, jos vain riittävästi yrittää. Joskus siihen tarvitaan älyä ja nokkeluutta, joskus vain sinnikästä harjoittelua ja paljon erehdyksiä.
Kotoa olen aina saanut tarvitsemani tuen. Oman elämäni mokista saan syyttää vain itseäni.
MITEN OPISKELIN VAIKKA EN MUISTANUT MITÄÄN?
Kuuntelin tosiaan musiikkia keskittymiskyvyn parantamiseksi samalla kun tein matikan tehtäviä. Olin havainnut, että tasainen lempimusiikki auttaa minua häiriintymästä muista ulkoisista tekijöistä. Ilman musiikkia saatoin vain tuijottaa vaikka oven kahvaa tai jalkojani, ilman että sain aloitettua tehtävien tekemistä ollenkaan. Ehkä jonkinnäköinen autisminpiirrekin auttoi siinä, että juuri matikka oli lempiaineeni ja saatoin vaikka koko illan vain laskea lisätehtäviä, kun olin päässyt alkuun.
Toisaalta olin itse havainnut, kuinka surkea muisti itselläni oli, enkä lukuaineissa pärjännytkään niin hyvin. Saatoin lukea vaikka kaikki historian kirjat kannesta kanteen ja silti oli todella vaikea muistaa mitä olin lukenut. Hyvä jos muistin eilistä. Siksi päätin panostaa aineisiin, joissa ei tarvita muistia vaan ainoastaan loogista päättelykykyä! Kuten matikkaan ja fysiikkaan Kun Ruotsin opettaja vihjasi, että Ruotsin kieli on varsin looginen, niin aloin pärjätä siinäkin, kun ajattelin sitä vain matemaattisten kaavojen kautta. Latina se vasta helppoa olikin, kun vain seurasi sääntöjä!
RUOTSIN OPETTAJA TEKEE DIAGNOOSIN
Minua naurattaa vieläkin, kun ensimmäinen joka huomasi väsymykseni ja muuttuneen olemukseni oli Ruotsin opettaja yläasteella.
Hän sanoi, että: ”Minuun on iskenyt se Vade.”
Kysyin, että: ”Mikä Vade? ”
Johon hän vastasti: ”No Varhaisiän Dementia tietenkin!”
Nauroin.
Se minulla todellakin oli. Minä kuvittelin, että murrosiän vain kuuluu olla tällaista! Mistä minä olisin tiennyt, että se oli poikkeavaa?! Pidin sitä normaalina ja opettelin elämään asian kanssa.
Lukuaineisiin lopulta kehitin valtavia muistilappuja, joihin jaottelin muistettavia asioita puumaisesti ja numeroittain, niin että saatoin unohduksissani päätellä muistettavat asiat, jos vain saisin kuvan tästä ”puusta” silmiini.
Pelasinkin paljon kuvamuistin avulla. Mitään muuta muistia ei tuntunut olevan!
KIERUKKAKOMMELLUKSIA
Toinen hauska juttu, jolle nyt jo pystyn nauramaan on se, kun olin laitattanut itselleni kuparikierukan (koska en halunnut myrkkyjä elimistööni sekoittamaan sitä yhtään enempää). Olin valehdellut lääkärille, että en kärsi runsaista kuukautisista, vaikka siis kärsinkin. Kuparikierukka lisää vuotoja ja ei olisi todellakaan sopinut minulle!
No tietysti samaan aikaa opiskellessani lääkiksessä sattui gynekologian kurssi, kun tuo kuukausittainen hana taas aukesi kesken päivän!
Tamponi ja side -varmistus ei pitänyt tällä kertaa edes tuntia, vaan kun tuli minun vuoroni laittaa opetuspotilaalle kierukka, oli näky varmaan melkoinen! (En missään tapauksessa halunnut jättää tuota tilaisuutta käyttämättä, sillä kaikki ryhmäläiset eivät suinkaan päässeet harjoittelemaan kierukan laittoa, alati nousevien kurssikokojen vuosi.)
Oli siis tällä pikkugynekologiharjoittelijalla omassa takapuolessa varsin suuri punainen läntti vuodon tulviessa yli varustuksista, mutta pokkana vaan läpi harjoituksen ja sen jälkeen äkkiä suihkuun!
Vähän ehkä poskiakin punoitti takapuolen lisäksi.
Onnistui se ensimmäinen kierukan laitto kuitenkin ja satoja sen jälkeen näppärästi. Voin kyllä omastakin kokemuksesta kertoa mikä kierukka kannattaa laittaa ja milloin! Lääkis oli muutenkin tällaiselle (entiselle) huonomuistisella hyvää aikaa, koska opettelimme niin paljon asioita käsien ja käytännön kautta, että teoria jäi samalla hyvin mieleen.
KUOPUKSEN ODOTUKSESTA RAUDANPUUTTEESEEN
Itselläni on vain neljä lasta, mutta muistan kuinka mieheni luki kuopusta odottaessani Iltalehdestä, että lasten ikäero tulisi olla vähintään kaksi vuotta, jotta äiti ehtii toipua! Olin tuolloin raudanpuutteinen äitiysneuvolalääkäri, aloimme odottaa toista yhteistä lasta, kun edellinen oli vasta 6 kk ikäinen. En osannut sanoa kuin että: ”IHANKO TOTTA! MIEHET!”
Toki muuttui Veskullakin ääni kellossa, kun ferritiini 12 selitti hänenkin oireensa. Toki olin itsekin havahtunut tilanteeseen ihan liian myöhään ja sain kokea lähes kaikki raudanpuutteen ihanat oireet.
Veskun tarinansa voit lukea tästä linkista: ”Raudanpuute vuosikausia kestäneen väsymyksen takana -Veskun tarina”
Nykyisin hän toimiikin rinnallani hoitamassa raudanpuutteisia pienellä lääkäriasemallamme. Emme halua enää kenenkään kärsivän samasta, mistä itse ja lapsemme olemme kärsineet.
RASKAUSAJAN MONINAISET OIREET SELITTYVÄTKIN RAUDANPUUTTEELLA
Itse olin väsymyksen, supisteluiden ja uupumuksen vuoksi useita kuukausia raskausaikana sairauslomalla. Pohdin vain, että minkälaisen loven tuo teki työnantajani ja Kelan kukkaroon.
VÄSYMYS VALTAA KEHON
Sitä ei voi tietää, mutta sen tiedän, että olin niin väsynyt, että töihin ajaessani suoran nähdessäni ajattelin, että laitanpa silmät kiinni vähäksi aikaa. Ajattelin että ihan nopeasti vain, jotta saisin levätä. Ajattelin, että avaanpa silmäni sitten mutkan tullessa, jos jaksan.
Nyt tuo silloin varsin looginen ajatus järkyttää! Varsin pitkälle sitä ihminen sinnittelee ja yrittää vain puskea eteenpäin, kun ei ymmärrä miksi voi olla niin väsynyt.
Vaati todella paljon pinnistellä pelkästään pysyäkseen hereillä ja potilaiden välissä joko torkahdinkin näppäimistön päälle tai sujuvasti siirryin tutkimuspöydälle ottamaan pienet torkut. Ainoa ongelma oli siinä, että, niin torkut, kuin yöunetkaan eivät virkistäneet.
Väsymyksestä oli helppo syyttää raskautta tai pikkulapsiarkea. Mutta anoppi hoito ja siivosi kodin (koska asuimme hänen luonaan tuolloin). Mies oli vanhempainvapaalla ja kerran yössä nousi antamaan tuttupullosta vanhemmalle lapselle. Minun ei tarvinnut tehdä kotona mitään. Toisaalta en olisi jaksanutkaan. Silti olin aina vain väsynyt.
Mieheni on nyt sanonutkin, että ihmetteli miten ihminen voi nukkua 12 tuntia ja olla silti väsynyt. Itse pelkäsin, että anoppi pitää minua vain patalaiskana miniänä.
HENGENAHDISTUSTA JA RYTMIHÄIRIÖITÄ PIENESTÄKIN RASITUKSESTA
Jo raskauden puolivälissä en jaksanut kävellä postilaatikolle hengästymättä, vaikka paria kuukautta aiemmin olin käynyt vielä juoksulenkeillä ja edellisessä raskaudessa olin jaksanut treenata punttisalilla raskauden loppumetreille asti.
Kävelylenkeillä en voinut käydä, sillä puuskutin ja henkeen otti niin voimakkaasti että turvallisimmaksi koin kävellä vain lähellä seiniä. Silmissä sumeni aina, jos nousin tai liikahdin liian nopeasti.
Pienikin rasitus sai sydämen pomppimaan ja muljahtelemaan ilkeästi ja epämiellyttävästi, vaikka sydänfilmit näyttivät ihan normaalia. Yön pimeinä tunteina mietin, että pitäisikö vain uudestaan käydä keuhkoembolian poissulussa, sillä mitä muutakaan oireet voisivat olla! Vaan ei, kaikki arvot näyttivät hyviltä ja olivat ”viitteissä”.
LIHAKSET VÄSYVÄT JO LIIKUNNAN AJATTELUSTAKIN
Jokainen ylimääräinen askeleen aikana tuntui siltä, kun jalkoihin olisi kiinnitetty lyijysaappaat ja yrität nostella niistä meren pohjasta.
Töiden jälkeen en jaksanut kantaa kauppakassia autosta sisälle 20 metrin matkaa, sillä tuntui että käsissäni ei ollut voimaa, vaikka miten olisin yrittänyt ponnistella. Muistan, kuinka katsoin kodin ikkunasta sisälle ja ihmettelin, miksi kukaan ei ymmärrä, että miten paljon tämä pieni matka tämän yhden kauppakassin kanssa minulta vaatii.
Olin kuin jyrän alle jäänyt ja kaaduin työpäivien jälkeen suoraan sänkyyn ja nukuin aamuun asti.
LIHASKRAMPEISTA SAIRAALAAN
Lihakseni kramppailivat ja nykivät omia aikojaan. Pyysin miestänikin katsomaan, kun käden ojentajalihakseni alkoi saada kramppikohtauksen. Kuin iso elohiiri olisi iskenyt lihakseen, eikä sille voinut mitään! Ja taas yön pimeinä tunteina mietin, miten nyt saan sen etenevän lihastaudin, joka johtaa tehohoitoon alta aikayksikön.
Ajattelin, että olisi niin paljon helpompi olla tietämätön kaikista mahdollisista oireisiin sopivista sairauksista. Kaikista magnesiumlisistä huolimatta jalat kramppailivat hyvin herkästi, jo yöllä kylkeä kääntäessä.
Kertaalleen kylkilihakseni kramppasivat niin pahasti, että lähdettiin ambulanssilla suoraan töistä valkoinen takki vielä päällä kohti sairaalaa. Aaltoimaisesti tuleva ylävatsakipu olisi voinut olla paljon muutakin, mutta onneksi se rauhoittui suonensisäisellä kipulääkityksellä eikä uusinut!
HIUKSET LÄHTEVÄT JA KYNNET KATKEILEVAT
Pitkät vaaleat hiukset ohenivat ja aloin letittämään niitä. Lopulta lettiinkään ei ollut mitään laitettavaa. Hiukset vaan tippuivat eikä uutta kasvanut tilalle.
Kynnen liuskoittuvat niin pahasti ja kynsinauhat halkeilivat, että jouduin aamuisin laastaroimaan sormen pääni ennen töihin lähtöä.
Suupielen haavaumat olivat ja pysyivät, vaikka mitä rasvaa niihin olisi laittanut.
Huuliherpekseen täytyi aloittaa estolääkitys, koska se ei alkanut rauhoittumaan useiden kuurien jälkeenkään.
LEVOTTOMISTA JALAT JOHTAVAT UNIAPNEAN HAVAITSEMISEEN
Unen saanti oli mahdotonta levottomien jalkojen takia. Jalkoja pakotti niin paljon, että olisi tehnyt mieli hakata ne irti ruumiista. Vispasin, heiluttelin, potkin ja vääntelin varpaita, mutta yhtään mikään ei auttanut.
Ei auttanut anopin tarkoitusta varten kutomat säärystimet eikä kylmägeelit.
Valvotuilla öillä oli muuten se hyvä puoli, että sain diagnosoitua miehelläni vaikean uniapnean!
Kuuntelin hänen kuorsaustaan ja ihmettelin pitkiä taukoa, kunnes huomasin, että koko rintakehä oli liikkumatta ja ilmavirta ei kulkenut nenän alla. Mitenköhän pitkäksi aikaa sekin olisi jäänyt huomaamatta!
Muistan kuinka eräänä yönä löysin uniapnea.fi sivuston ja tein testin. Täydet pisteet!
Parin päivän päästä tehty rekisteröinti näyttikin miehelleni vaikeaa unipneaa ja mies ajoi 3 tuntia CPAP laitteen perässä peruutuspaikan saatuaan sairaanhoitopiirin kauimmaisesta sairaalasta.
Sen jälkeen alkoikin uniapneaa näkyä paljon enemmän potilaillanikin. Tavallaan hävetti, kuinka paljon sitä olikin jäänyt aiemmin huomaamatta ja kuinka yleinen vaiva sekin on. Vaan ei enää.
MASENNUSTA JA ÄRTYMYSTÄ
Mieliala vaihteli masennuksen, uupumuksen ja ärtymyksen välimaastossa. Kun kroppa ei pysty enää puoliakaan, saati neljäsosaan siitä, mitä se oli ennen pystynyt, niin miten ihmeessä siinä pidät mielialan korkealla!
Aloin paremmin ymmärtämään heitä, jotka eri sairauksista johtuen tuntevat olevansa kehon vankina.
Raskaus ei ole sairaus sanotaan, mutta koskaan en ole sairaammaksi tuntenut itseäni kuin kuopuksen odotusaikana!
AIVOSUMU VALTAA VASTAANOTON
Työpäivän aikana tuntui kuin olisin ollut sumussa, kuin jatkuvassa flunssassa, enkä tahtonut millään ymmärtää mitä hoitajat halusivat, käydessään huoneessani kysymässä jotakin.
Muistinko mitä potilaani olivat minulle sanonut vastaanoton jälkeen? En olisi, mutta opettelin kirjoittamaan potilaan tarinaa samalla, kun potilas oli vielä vastaanotolla, jota edelleen hyödynnän työssäni.
Potilaat ihmettelevätkin vielä nykyäänkin, miten tekstit ilmaantuvatkin Kantaan jo saman tien vastaanoton jälkeen, eikä vasta viikkojen jälkeen tekstien sanelukierroksen, purkujen ja korjausten jälkeen. Jotain hyvää siis siitäkin!
Sanat olivat hukassa, en muistanut edes lasteni nimiä tai omaa henkilöturvatunnustani. Kotiavaimia minulle ei suotu ja työavaimet ripustin kaulaani. Silti saatoin hortoilla töissä käytävällä muistamatta, minne olin menossa.
Unohdin potilaan nimen matkalla aulaan ja kirjoitin sen lapulle, jotta varmasti huudan oikean henkilön aulasta. Mainitaan että aulaan oli ehkä noin 10 metriä vastaanottohuoneestani.
OLISIKO KAIKKI OLLUT VÄLTETTÄVISSÄ?
Olisiko nuo ollut vältettävissä, jos raudanpuute olisi osattu ennaltaehkäistä, eikä päästää sitä niin pitkälle, että sormenpäämittari neuvolassa vilkuttaa anemiaa. Tai olisin jatkanut rautahoitoa siitäkin huolimatta, että vatsa oli kuralla ja kramppaili jo yhdestä rautatabletista.
Olisi. Raudanpuute on täysin ennaltaehkäistävissä.
Ja nyt en syytä kuin itseäni, sillä hoidin silloin itse itseäni silloin tietämieni käytäntöjen mukaisesti. Käytäntöjen, jotka olen sittemmin havainnut puutteellisiksi ja virheellisiksi.
Aloin tutkia raudanpuutetta tarkemmin. Aiemmin olin neuvolatyössäni perehtynyt anemian tunnistamiseen ja sen hoidon erityispiireisiin, etenkin ulkomaalaistaustaisilla odottajilla.
Suuntasinkin mielenkiintoni ulkomaisiin hoitokäytäntöihin ja tutkimuksiin raudanpuutteesta. Siihen, kuinka Norjassa rautalisää suositellaan jo alkuraskaudessa ja Tanskassa mitataan ferritiiniä neuvolakäyntien yhteydessä.
NYKYPÄIVÄÄ
Nyt on raudat kohdillaan tai pientä hientosäätöä meneillään.
Virtaa riittää käydä pitkilläkin juoksulenkeillä jos vain vuorokaudessa riittäisi tunnit!
Potilaita hoidan kaikki arkipäivät yhdeksästä viitteen ja iltaisin ja viikonloppuisin kirjoitan blogia, päivitän facebookia ja nettisivuja.
Ajoittaisten etäpäivien ansiosta lapset saavat enemmän huomiotani, vaikka ainainen aikapula vaivaakin.
Intoa ja ideoita piisaa kuten ennenkin, mutta erona entiseen on se, että nyt työvälineeni, eli keho ja aivot, jaksavat myös toteuttaa noita ideoita. Minä luulin aiemmin kärsiväni masennuksesta, johon ei vain lääkitykset auta, mutta nyt tiedän, että se olikin vain raudanpuutetta.
Olen onnellinen, että olen herännyt tuosta pari vuosikymmentä kestäneestä painajaisesta.
Edelleen esimerkiksi flunssan pitkittyessä sitä huomaa, kuinka monet raudanpuutteen oireet palaavat, kun elimistöllä on vaikeuksia hyötykäyttää rautavarastojen antimia.
Pienikin vilaus tuosta entisestä, saa taas syömään rautatabletit säännöllisesti ja tunnollisesti, vaikka se onkin ajoittain hyvin vaikeaa (oikeaoppinen rautalisän optimointi päivän aterioiden lomaan on haastavaa)! Ferritiinin paineussa alle 100:n huomaan, kuinka levottomat jalat palaavat ja pinna lyhenee.
OMENA EI KAUAS PUUSTA PUTOA
Halusimme viimeiseen asti vältellä lastemme medikalisointia ja että mitäpä niistä, hyvinhän noi kasvavat. Niinpä. Kuopuksella olikin sitten raudanpuute, joka näkyi jo perusverenkuvassa selvästi. Sitä ei muuten olisi havaittu ilman, että olisin itse otettu asiasta selvää ja otettu lapsesta kokeet.
Oikeastaan olen hyvin järkyttynyt siitä, miten yleistä lasten raudanpuute on ja miten moninaisia oireita se aiheuttaa. Olen järkyttynyt siitä miten Maailman Terveysjärjestä (WHO) on kampanjoinut raudanpuutteen tunnistamisesta ja hoidosta etenkin lapsilla ja naisilla jo useamman vuosikymmenen, myös teollisissa maissa, mutta miten se ei vain lyö läpi.
Olen järkyttynyt siitä, miten terveydenhuollossa ei tunnisteta raudanpuutetta ilman anemiaa ja sen seurauksia, niin lasten kuin naisten terveyteen ja tuottavuuteen.
Minulla ei ole enää epäilystäkään siitä, mistä johtuu naisten pitäminen heikompana sukupuolena.
SYYLLISYYS PAINAA EDELLEEN
Äitinä sitä tunsi toki valtavaa syyllisyyttä siitä, miten oli jättänyt huomioimatta näin ilmiselvän asian. Ja mitä kaikkea raudanpuute onkaan tehnyt aivojen kehitykselle. Näistä voit lukea enemmän kirjoituksestani ”Miten raudanpuute vaikuttaa aivojen kehitykseen”.
Siinä olen samassa jamassa monien äitien kanssa. Minä ole syypää lapseni kärsimykseen.
Raudanpuutteen oireet havaitsee lapsista nyt selvemmin, kun rautahoito aloitettiin. Kuopus oli aiemmin rauhallinen ja varovainen, sellainen valkea ja tummat silmänaluset omaava prinsessa. Kun hänen anemia korjattiin, olemus muuttui selvästi.
Isovanhemmat huomauttivat ensimmäisenä, että miten siitä on tullut noin eloisa ja iloinen! Todella virkeä ja touhottaa koko ajan enemmän. Ruokahalu parani, itkuisuus väheni ja suolisto alkoi vihdoinkin toimimaan normaalisti! Tukka alkoi kasvamaa vauhdilla ja ihonväri parani.
Kohta 2-vuotiaan puheen alkamista odottelemme vielä kovasti. Kovasti on vielä asiaa, mutta harmiksemme se tulee vielä kielellä, jota me emme ymmärrä!
Yhdeltä lapsista hävisivät syylät samantien ja kiukkukohtaukset. Hänestä enemmän TÄÄLLÄ.
Kaksi lapsista ei tarvitse astmalääkkeitä enää.
Yksi lapsista jaksaa keskittyä läksyihin, koulumenestys on parantunut selvästi ja jaksaa kulkea treeneissä ihan eri tavalla. Ei herää yöllä jalkakipuihin, eikä mökötä enää huoneessaan koko päivää, vaan puhua höpöttää iloisesti päivän tapahtumiaan!
Semmosia pikkujuttuja, joilla on iso merkitys ihmisen elämässä.
Eniten minua harmittaa ja hävettää oma asenteeni aiemmin. Nuorena lääkärinä, joka kuvitteli tietävänsä potilaita paremmin. Joka kuvitteli, että se mitä kerran koulussa on opittu, on totuus ja sen nimeen voi vannoa vielä vuosikymmeniä myöhemminkin, vaikka tiede on kehittynyt ja mennyt eteenpäin.
Minua harmittaa ne potilaat, jotka ovat jääneet mieleeni, joita en silloin osannut auttaa. Potilaat, joilla nyt tunnistan raudanpuutteen oireet ja jotka silloin kerta toisensa jälkeen ohjasin psykiatrille. Potilaat, joille vakuutin, että oireet johtuvat vain pikkulapsiarjesta.
Nyt tiedän, että en tiedä juuri mitään. En tiedä potilaan elämästä juuri mitään. En tiedä, miltä hänestä on tuntunut kohdata terveydenhuollon ammattilaisia jotka halveksivat hänen oireitaan. En tiedä, miltä tuntuu menettää terveytensä ja työpaikkansa väsymyksen vuoksi.
Mutta voin kuvitella. Voin ymmärtää ja voin samaistua. Sen tiedän, miltä raudanpuute tuntuu. Tiedän, että tiede menee vauhdilla eteenpäin. Tiedän, että potilaat ovat fiksuja ja ovat ottaneet itse selvää oireistaan. Tiedän, että potilaat tietävät, että en tiedä kaikkea, mutta haluan auttaa.
Opastan potilaitani parhaani mukaan tiedon viidakossa. Arvioin valmiiksi tiedon luotettavuutta ja hyödynnettävyyttä. Jos en tiedä jotain, otan selvää. Tieto on avointa kaikille ja jaan mieluusti tietoani viikottaisessa blogissani.
LOPPUKEVENNYS
Pahimmillaan olemme siis minä, mieheni ja lapsetkin olleet raudanpuutteisia samaan aikaan. Raudanpuute on joillakin ollut anemiana asti, mutta oireista ei itseasiassa pysty päättelemään, että ketkä ovat niitä, joilla se on anemiana asti ollut. Niin samanlaisia ja voimakkaita oireet ovat olleet, yhteensä siis viiden lapsen ja kahden aikuisen perheessä oli raudanpuute ilman anemiaa tai anemian kanssa.
Voitte kuvitella, kun miten kaksi raudanpuutteista yrittää sopia asioista.
”Muru, käytkö hakemassa postista sen paketin töiden jälkeen?”
”Sopii”
”Missä se paketti on?”
”Mikä paketti?”
”Se paketti minkä pyysin sinua hakemeaan töiden jälkeen.”
”Et sä mitään oo sanonut”
”Aivan varmasti sanoin”
”No en mä nyt oo ainakaan hakenut mitään, kun et sä kyllä sanonut (en olis kyllä muistanut vaikka olisitkin)”
(mökötystä, syyttelyä ja sadattelua)
———————
”En mä oikeastaan ole ihan varma et sanoinko mä siitä paketista, ainakin mä ajattelin sitä.”
”No en mäkään nyt voi sanoa varmasti, että sanoitko vai et, kun en muista koko aamua ollenkaan.”
Niin minusta tuli rautalääkäri.
Nyt olen hoitanut tuhansia raudanpuutteesta kärsiviä.
Jotta kenenkään muun ei tarvitsisi kärsiä vaivasta, joka on täysin ennaltaehkäistävissä, mutta joka voi viedä työ-ja toimintakyvyn sekä elämänilon.
Kiitos kaunis, kun kirjoitat. ? Ferritiini 3 pahimmillaan. Ihan hirveät vuodet ovat olleet… Kiitos, kun kirjoitat lääkärinä.
Yt.
Hei!
Mitäs sitten jos ferritiini 3-4x yli rajojen eli liikaa? Onko ok, että lääkäri sanoo, että hyvä ja ei tarvetta tutkita… Tutkitaan vain matalien arvojen vuoksi… Oireita on (osin samanlaisia kuin alhaisissa) vaikka kuinka.
Jos kerran ei tutkita, kannattaisiko jotain välttää, ettei arvo entisestään nouse ( kuten tilanne nyt on)? Millä estää nousu?
Netti ajanvaraus kiitos. Ei mitään ajan varausta varten jaksa sovellusta ladata. Haluan ajan, jonka voin varata verkosta.
Kiitos tästä kirjoituksestasi ❣️Itselläni on vast ikään todettu vähäisesti punasoluja ja ferritiini 14. Kerroin pitkäaikaisimmalle ystävälleni, joka on sisätautilääkäri, että vihdoin aivosumun syyni selvisi. Hän vain nauroi, että tuo on tuota höpöhöpö muoti ilmiötä. ?
Kiitos Rautarouvalle hyvästä kirjoituksesta !
Minua askarruttaa yksi asia =Kun on verenohennus lääkitys, niin vaikuttaako se hemoglobiiniarvoon/ vai pelkästään verenhyytymisarvoon ?
Sitten toinen asia = minun hemoklobiini arvoni on mitattu n. kuukausi sitten ja se on 149 ,eli hieman liikaakin.Ja minulla on samat oireet kuin anemiaa potevallakin väsyttää,hengästyttää ,raskas olo ,jalkoja kuumottaa .En voi pitää esim. villasukkia vaikka lattia on viileä ja jalat potkin pois peiton alta ,sätkin jalkoja etsien lakanasta viileää kohtaa !–Mitä ruoka-aineita pitäisi välttää lisäraudan ehkäisyyn.
( Huono juttu…aina apteekissa käydessäni minulle tyrkytetään B-12 vitamiinia =muistin virkistämiseen ?? Onneksi ymmärrän olla tarttumatta tarjoukseen,kun onneksi tiedän Hb-arvoni ! Sehän on nimenomaan tarpeen anemiaa poteville henkilöille ,,,,pistoksina jos on vakavammastakin kysymys .)
Osaatko antaa apua myös kilppariarvoihin liittyen ? ?
Olen miettinyt, ja tullut siihen tulokseen että varaan sulle pian ajan..
Kunnallisesta kun en ole saanut apua ? ferritiini pielessä. Kilppariarvot. Punasoluarvot ja hb 110. raskaana 16 viikolla. Vissiin vaan päässä vikaa, niin lääkäri meinasi ?
Hb ei kerro elimistön rautavarastojen tilannetta, täytyy mittauttaa ferritiini. Hemoglobiini voi nousta korkeaksi raudanpuutteen aiheuttaman hapenpuutteen vuoksi, tästä on varmaan kyse. Hb voi olla vaikka kuin korkea ja varastot tyhjät.